torstai 21. elokuuta 2014

Hei,
Ikkuna merelle on blogi kuushenkisen perheen elämästä vanhassa Teletalossa Turun saaristossa Korppoossa.  …

Tarkoitukseni olisi kirjoittaa niistä kommervenkeistä, joita olemme ostomatkan aikana kohdanneet, remontoinnista, elämästä saaristossa "uudisasukkaan" silmin.  Myös sisustamisesta, ja …no, elämästä noin muutenkin .
Aloitan kuitenkin ihan alusta ….
Ihan niinkuin on tapana, hyvät asiat  tapahtuvat  vahingossa,näin  tapahtui  siis meillekin…
Haaveenamme oli pitkään vanha, kunnostamataon , alkuperäinen hiristalo täältä saaristosta, mutta ei missään nimessä näin pienellä kivellä ja näin kaaaaukana mantereesta.

Erään sattuman kautta löysimme juurikin haaveidemme talon , ja sitä useaan kertaan kävimmekin katsomassa. Se oli juuri se mitä halusimme… projekti !! Ilman mukavuuksia, vettä , viemäreitä yms.
Hirsitöitä, kengittämistä, purkamista ja korjaamista ja siitä olimme niin innoissamme. Minulle olisi työtilat lähes valmiina ja voi miehellenikin tuo lämmin verstats olisi tullut " kädenkäänteessä" siihen lähes kaatuneeseen , maalattiaiseen navettaan <3 Sisustussuunnitelmat oli valmiina , keittiöt ja kaikki.
Laitoimme oman talomme myyntiin ja se menkikin heti, mutta saimme onneksi asua vielä toukokuun loppuun, näin saivat lapset käydä koulun loppuun vanhassa ja tutussa koulussa.
Mutta kauppoja vain uudesta talosta ei saatu tehtyä … jälleen kerran tuo perisynti Ahneus iski myyjään ja kun hinta jo tuplaantui  , päätimme luovuttaa, loppua ahneudellle ei ollut näkyvissä, vaan hinta nousi nousemistaan. Olimme siis kuitenkin pian kodittomia !Kaikki keinot otettiin käyttöön , laitoimme lehti-ilmoituksia, ystävät ja sukulaiset etsivät ja kyselivät mahdollista taloa tai jotain väliaikaista vuokra-asuntoa . Siinä vaiheessa kun istahdimme pienen 30m2 mökin rappusille, jossa home  haisi ja huussi tönötti vinossa alkoi usko loppua! Siinäkö me nyt olisimme tavaroidemme, kissojemme ja koiriemme ja lastemme kanssa?  Ei tässä näin pitänyt käydä !! Möimme itse rakentamamme meille silloisen unelmatalon pois ja tarkoituksemme oli rakentaa uutta unelmaa saaristossa …

…ja niinhän me nyt elämmekin ! Kuin vitsinä aloimme puhua Teletalosta, tuosta tiilisestä jätistä, tasakattoisesta hassusta talosta , joka seistä tönöttää korkealla kalliolla. Kysyimme taloa vuokralle, koska se oli tyhjillään ja myynnissä ollut jo vuoden päivät.  Taloa möi Paraisten kaupunki ja henkilö jonka kanssa vuokrausta sovimme ja sanoi, et ties vaikka halautte sen ostaakin … heh heh , nauratti, eihän me nyt sellaista …

Vaan kuinkas kävikään , ensi kertaa kun saavuimme talolle, olimme sanattomia !! Mitkä maisemat ! Mitkä mahdollisuudet! Mikä valo !Mä olin myyty !! Kiersimme taloa, joka siis oli toimistorakennus, lasiseinäisiä toimistohuoneita oli pitkä jono, vessoja siellä täällä . Tiesimme että edessä olisi monta isoa kysymystä ja vastausta!! ennenkuin voisimme talon ostaa …

Kiertelyn päätteeksi istuimme kalliolla termarikaffeilla ja ihailimme maisemia. Kumpikaan ei oikein arvannut kysyä , mitä mieltä toinen olisi. Kotimatkakin oli melko vaisu, mulla "kovalevy" raksutti, keittön paikkaa , mitkä seinät kaatuisivat jne... Laskimme ja mietimme ja loputa päätimme tehdä tarjouksen, sillä se oli ehtona vuokrasopimukselle , ja niin  se hyväksyttiin ja niin me sitten 31.5 2014 muutimme Korppooseen, pienelle kivelle , niin kaukaksi mantereesta ja se oli paras päätös ikinä !


Kuvat ovat meidän ensimmäisetä käynniltä huhtikuun lopulla ...