torstai 7. tammikuuta 2016

Viimein …
kas jokos siitä on vuosi lähestulkoon mennyt sitten viime päivityksen . Kääk, onko tämä nyt kertavuoteenblogi? toivottavasti ei, ...vaan saisin itseäni niskasta kiinni.
Toisaalta, näin vuoden alussa, on tapana tehdä kuluneen vuoden yhteenveto, joten siihen siis mekin tartumme.
Vuosi 2015 oli tunnerikas kaikin puolin, niin iloa  kuin silkkaa vitutustakin, rakkautta, juhlia, kuplivaa , kermakakkuja , onnistumisia, pettymyksiä, iloisia tapaamisia. Työmatkoja Tanskaan, messuille,  oman perheen kanssa yhdessäoloa. Siis kaikkea ihanaa talon asukkaille, siinä sai itse talo odottaa vuoroaan..

Teletalo sai virallisen nimen Telegård, kun lopullinen lohkominen tehtiin, ja meidät ristittiin kyläjuhlissa Mikko ja Virpi "Teleberg"  Kostiaisiksi ja olemme kyllä erittäin otettuja tästä, kiitos :)

Teletalon sisällä ei remppaa paljoakaan sitten viimepäivityksen ole tehty, ne jääköön tälle vuodelle, mutta saimme tehtyä ison terassin talon sisääntulon yhteyteen, joka on nyt käytännössä meidän piha. Tosin on meillä pieni ruusutarhakin, jonka sain loihdittua pihan perälle, se toimii niin silmänilona, kuin pikku bambien ruokintakeitaanakin …. prkl !

Terassi valmistui hyvin, juuri kesän alussa, tyttäremme rippijuhlapäiväksi, joka tosin oli kylmä ja sateinen sunnuntaipäivä ja terassilla ei siis pahemmin juhlissa oltu. Sen jälkeen kuitenkin ahkerassa käytössä , kunhan vain ilmat sallivat.


terassin paikka 2015 kevättalvi


lähes valmis terassi

ruusutarha kevät 2015
kaunis kelottunut mänty
Lisää kuvateksti
Hilman rippipäivänä 14.6 15

ruusutarha kesä-heinäkuu 2015




Elokuun alussa juhlimme meidän 20 v hääpäiväämme ystävien kesken kesäjuhlien  merkeissä … iloa ja rakkautta ilmassa…
meidät vihittiin 20 v sitten täällä Korppoon kirkossa ihan vain  todistajien läsnäollessa ja jo silloin päätimme pitää kunnon juhlat ystäville, kunhan olisi aikaa.. No parikyt vuotta meni, mut kylläpä kannattikin odottaa.  Ystävyysnauhat vaihdoimme kirkossa, jonka käytävää astelimme  Edith Piafin tahdissa. Kiitos tytöt <3  Juhlatilaksi siivosimme meidän piharakennuksen ja Mikko nikkaroi suuren pöydän keskelle tilaa, jonka ympärille mahtui 40 vierasta. Pöytäliinoina meillä oli valkoisia lakanoita ja peilejä, paljon kynttilöitä. Valmistimme ruuat itse ja varmistimme ettei juotava lopu kesken , eli Söimme hyvin ja joimme paljon , nauroimme, tanssimme aina aamuun asti.  Puheen sorinaa ja musiikkia, ihania ystäviä, meille  tärkeitä ihmisiä <3 Kiitos teille ystävät <3 Teitte päivästämme ikimuistoisen <3




Olemme kotiutuneet Korppooseen pikkuhiljaa ja tutustuneet paikallisiin. Meidät on otettu kaikin puolin hyvin vastaan, kaikesta huolimatta. Sydänkin on täällä, vaikka ystäviä onkin välillä ikävä, onneksi välimatka ei ole niin pitkä ja onhan niitä ystäviä myös täällä Korppoossakin. Hyvä meidän on täällä olla <3



eteinen kesällä 




kerttu


JDl-showroom


JDL-showroom, 


popup-turussa
niinmun <3

Pientä pintaremonttia jatkuu siis tänä vuonna 2016. Vessat, ja kylppäri.Kodinhoitohuone ja työhuoneen maalausta. Niistä  sitten myöhemmin… Mikon puusepänvertas muotoutuu pikkuhiljaa myös.
niin kyllä tämä tästä taas , kun vauhtiin päästään. Mikko sai opiskelunsa  hienosti suoritettua ja valmistuu pikapuoliin ja minä puolestani aloitan oman koulu-urakkani maaliskuussa...
Vierivä kivi ei sammaloidu- kuulemma !
Ihanaa alkanutta vuotta , lupaan päivittää blogia, sitämukaa, kun remppaa tehdään.
halauksin, virpi